Arkisto
Littoisten lavan talkoot 5.5.Perinteiset Litsan lavan talkoot pidetään lauantaina 5.5. klo 10.00 alkaen. Tule mukaan laittamaan oma lavamme kesäkuntoon. Kevään Suuri Tanssiristeily 15.-16.4.2012Itämeren paras parketti kutsuu taas. Edellisten Suurten Tanssiristeilyjen suosio jatkuu, joten jälleen lähdetään tanssimaan ja viihtymään. Tervetuloa kaikki tanssin ystävät, tarjolla hauskaa menoa yötä päivää! Mukana ovat juuri kirjankin julkaissut tanssinystävien kestosuosikki Finlanders ja 10-v. juhlaansa juhliva Varjokuva. Tarjolla takuuvarmaa tanssimusiikkia! |
|
Lavatanssikisat 18.2.2012, RaisioSuomen Lavatanssi Cupin kisakausi käynnistyi upeasti Varsinais-Suomessa! Lavatanssikerho Sekahaku ry järjesti tämän vuoden ensimmäisen cup-kilpailun Kerttulan liikuntahallilla Raisiossa 18.2.2012. Kisalajeina olivat Fusku SM ja Hitaat. Fuskun osalta kisailtiin Suomen mestaruudesta ja hitaat olivat päivän ohjelmassa erillislajina mukana. Tilat, toiminta ja järjestelyt olivat huippuluokkaa. Siitä iso kiitos upealle ja monilukuiselle talkooryhmälle! Tämä oli osoitus siitä, että mikäli tahtoa ja halua on, niin kaikki on mahdollista. Kisoihin oli lunastettu yli 400 katsojalippua, joka määränä on todella huippulukema. Tämäkin työ tehtiin yhteistyössä ja mm. kisaryhmä myi yli 70 % ennakkolippumäärästä. Kisoihin oli saapunut mukavasti tanssipareja - yhteensä 68 paria. Tunnelma oli hieno ja kiitoksia tuli valtavasti niin katsojilta, yhteistyökumppaneilta kuin kanssakilpailijoiltakin. Kilparyhmämme pitkä ja periksi antamaton harjoittelu alkaa kantaa hedelmää ja se näkyy kisalattialla yhä upeampina suorituksina ja iloisena meininkinä. Suuret kiitokset kaikille kisaryhmäläisille ja valtaisat onnittelut kisamenestyksestä. Kaikki ovat voittajia!! Sekahaku keräsi Kerttulasta seuraavat palkintosijat:FUSKU SM: Avoimen sarjan 2.sija, 80-sarjan Suomen mestaruus ja 6.sija, Senioreiden 4.sija sekä Uusien kisaajien Suomen mestaruus, 2. sija ja 5.sija. HITAAT: Avoimen sarjan voitto sekä Uusien kisaajien kolmosvoitto ja 6.sija Iloisin tanssiterveisin Kari & Merja
|
![]() |
Perinteinen ystävänpäivän kosioretki V2:lle la 11.2.2012Toiviotie eteenpäin vie... jälleen on kaksi bussia varattu iloiselle Kosioretkelle tanssin pyörteisiin Harjavaltaan. Musisoinnista vastaa Charlies sekä Ronnies & Charles Blogman. |
![]() |
28.-29.1.2012 Suuri TanssiristeilySuuri Tanssiristeily starttaa lauantaina 28.1.2012 ja purtena on Viking Linen Isabella. Lauantai-iltana Turusta Tukholmaan ja takaisin Turkuun purjehtivalla risteilyllä tanssitaan iskemä- ja tanssiorkesterin vauhdittamana koko risteilyn ajan - niin lauantai-iltana kuin sunnuntaipäivänä. Tähtiesiintyjinä Varjokuva, Marko Lämsä ja Timo Rautala! Takuuvarmaa tanssimusiikkia! Laiva on täynnä tanssia ja tanssikursseja. Upea reissu oli taas kerran!!
|
Ysityisopetusta by Kirsi (Hurmio) ja Vesa (Kokkolan tanssiklubi)
Kauniit naiset laivalla |
JOULUN TUNNELMAA 17.12.2011Sekahaun perinteinen joulujuhla pidetään lauantaina 17.12.2011 klo 18-24 Littoisten työväentalolla, osoite Vuorikuja 7 Littoinen. Littoisten työväentalolle lähtee Kauppatorilta bussi numero 110 (Yliopistonkadulta Ortodoksikirkkoa vastapäätä) klo 16.55 ja 17.55. Poisjäänti bussista Sipaantien K-Kaupan pysäkillä. Joulujuhlien ohjelmassa on levyTanssia dj:nä Sirkku, joululauluja ja -leikkejä, arpajaiset ja kenties jokin yllätysesitys. Lisäksi saat nauttia jouluisesta tarjoilusta, hyvästä seurasta ja mukavasta tunnelmasta. Juhlien hinta on jäsenille ja jäsenten ystäville vain kuusi euroa. Hintaa sisältyy ohjelma, glögi, puuro, rusinasoppa/maito, kahvi, joulutorttu ja pipareita. Halutessasi voit myös ottaa omat eväät mukaan. Sekahaulle järjestösihteeriLavatanssikerho Sekahaku ry on palkannut kokopäivätoimisen järjestösihteerin. Raija Pohjavirta siirtyy Suomen Parkinson-liitto ry:n talouspäällikön paikalta ja aloittaa toimessaan 1.8.2011. Toivotamme Raijan sydämellisesti tervetulleeksi joukkoomme. Tangoilua ja Jivettelyä Somerolla 12.11.2011Suomen Lavatanssicupin kiertue päättyi 12.11.2011 Someron Monitoimihallilla. Kyseessä oli järjestyksessään seitsemännettoista Unto Monosen Muistokilpailut. Kilpailtavina lajeina olivat Suomalainen Tango ja Jive SM. Kyseisen Muistokilpailun luonteeseen kuuluu perinteikkäästi, että joka toinen Suomalaisen Tangon kappaleista tuli olla Unto Monosen tuotantoa. Sekahaku menestyi kisoissa hyvin. Palkintosijoja kertyi seuraavasti: Tangossa avoimen sarjan 1. ja 4. sija, 80-sarjan 1. sija, 100-sarjan 5. sija sekä Uusien kisaajien 2., 4. ja 6. sijat. Jive SM:ssä avoimen sekä 80-sarjan 1. sijat sekä uusien kisaajien 3. sija. Kiitos kaikille Kisaryhmäläisille! Valtavat kiitokset täytyy antaa myös Sekahaun upealle kannustajajoukolle. Te annoitte tärkeän panoksenne päivän onnistumiseen. Kannustuksella on aina valtava voima kisafiilikseen. Tässä vaiheessa vuotta Suuret Kiitokset Sekahaulle ja kaikille Kilparyhmätoiminnassa mukana olleille ihanille ihmisille. Kulunut kisavuosi on takana ja siihen on mahtunut paljon kaikenlaista yhteistä kivaa. On ollut hienoa nähdä jokaisen yksilöllinen kehityskaari. Sitä on ollut ilo katsella ja se antaa motivaatiota myös jatkaa tätä upeaa työtä. Ensi vuonna Lavatanssikilpailut alkavat Sekahaun järjestämillä kilpailuilla. Lavatanssicup starttaa helmikuun 18. päivä Kerttulan liikuntahallilla Raisiossa, jolloin kisataan Fuskun SM-tittelistä useassa eri sarjassa. Lisäksi kisataan Hitaat erillislajina. Sekahaun omiin kisoihin toivoisimme saavamme mukaan myös uusia ja rohkeita kilpapareja. Tätä hienoa tilaisuutta ei nimittäin kannata jättää kokematta. Tulevaan kisaan olemme saaneet mukaan uusia pareja ja tämän hetken tilanteen mukaan ensi vuonna nähdään kilpalattialla ainakin kuusi uutta Sekahakulaista. Hienoa!!! Tiesitkö, että kilparyhmän treeni-iltaan pääset tutustumaan yhden kerran ilmaiseksi. Riittää, että olet Sekahaun jäsen ja vilautat jäsenkorttiasi saapuessasi. Kilparyhmän puolesta toivotamme myös kaikille kanssakilpailijoillemme miellyttävää ja rauhallista Joulun odotusta ja menestyksekästä kisakautta 2012. T. Kari ja Merja Katso juttu ja kuvat (PDF) Koe tanssin tähtihetket 21.10.2011 klo 19.00Sekahaku on varannut 40 lippua Tanssiteatteri ERIN suuren suosion saaneeseen esitykseen Tanssin Tähtihetket. Lipun hinta 22 euroa/henkilö. Liput myydään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuneille toimitetaan tilinumero ja viitenumero lipun maksua varten. Muutama lippu vielä jäljellä, hanki omasi heti! Ilmoittautumiset sähköpostitse raija.pohjavirta@sekahaku.net 14.10.2011 mennessä. Aninkaisten Sävelen SUURET TANSSI-ILTAMAT Perjantaina 28. lokakuuta 2011 19:30 - 1:30 Kårenilla, Hämeenkatu 22 TURKU 1920-30 -lukujen tanssimusiikkia, swingiä, foxtrottia, tangoa, rumbaa, valsseja, rytmikkäitä hot-numeroita ja tarttuvia iskusävelmiä. Lavalla 11-miehinen rytmiorkesteri Aninkaisten Sävel solisteineen. Vierailevana laulusolistina toimii mm. ihastuttava Sabina Hadzibulic (Cro). Levytanssimusiikista vastaa legendaarinen DJ Esko Routamaa! Liput ovelta 12€, ennakkoon 10€. *** SEKAHAUN JÄSENILLE LIPPU 8€ OVELTA TAI ENNAKKOON. *** Ennakkolipunmyynti: Aninkaisten Sävel ja Musiikkiliike Ella & Louis Kauppiaskatu 13 20100 Turku Valssaten Puistorinteen lavalla, KiuruvedelläVuoden 2011 iskelmäviikko toi yläsavolaiseen maaseutukaupunkiin Kiuruvedelle myös yhden Suomen lavatanssicupin osakilpailun. Cup-lajina kilpailtiin tällä kertaa Valssin Suomen mestaruuksista ja paikkana toimi Puistorinteen perinteinen tanssilava. Valssia tanssittiin sekä normaali että hitaan valssin rytmiin. Cupin ulkopuolisena kilpailuna kisailtiin lisäksi Lava-Jiven SM-tittelistä. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat Kiuruveden iskelmäviikot ja Tanssi Taito Päivi Honkanen. Sekahakua edusti kilpailussa yhteensä seitsemän paria. Kaikki kilparyhmän parit näyttivät parasta osaamistaan ja heistä oli ihana olla ylpeitä! Osa pareistamme osallistui myös Lava-Jiven SM-kisaan. Palkintosijoja Sekahaulle kertyi seuraavasti: Suomen mestaruudet avoimessa sarjassa ja 80-sarjassa sekä 2. ja 6. sija uusien kisaajien sarjassa. Seuraavana vuorossa ovat lavalattarit Mikkelissä. Siellä kilpaillaan lavatanssicupin osakilpailuna aiemmasta vuodesta poiketen vain Rumba-Boleron ja Cha Cha:n tahdeissa. Samba on tänä vuonna eriytetty cupin ulkopuoliseksi lajiksi ja se kisataan erilliskisana Salsan kanssa. Eli nyt laskeudutaan Kiuruveden valssin kevyestä liidosta ja keinuvuudesta lattian pintaan ja ryhdytään tanssimaan vahvoja latinalaisrytmejä. Ensi vuoden kisavalmennukseen toivoisimme saavamme mukaan myös uusia rohkeita pareja ja kasvoja. Valmennus jatkuu entiseen tapaan tavoitehakuisesti ja kivalla fiiliksellä. Jos jollakin on kisajännitys esteenä mukaan tulolle, niin sitä on mielestämme turha pelätä. Kaikki jännittää ja joskus se parantaa myös kisasuoritusta. Kisaaminen antaa hyviä eväitä myös työelämään mm. esiintymisvarmuus ja jännityksen hallinta paranevat automaattisesti kisatoiminnassa mukana olevilla. Nykyiset kilparyhmän toiminnassa mukana olevat parit kertovat varmastikin mielellään ajatuksiaan ja kokemuksiaan kisaamisesta ja toiminnasta laajemmin. Mikäli olette kiinnostuneet kisaamisesta ja tanssinne kehittämisestä, niin ottakaa rohkeasti sähköpostitse yhteyttä meihin tai puheenjohtaja Matti Mustajärveen. Tanssiterveisin, Kari & Merja Lisätietoja Sekahaun Lavatanssin Kilparyhmästä Merja ja Kari Filpus, kilpa@sekahaku.net Katso juttu ja kuvat (PDF) |
|
Sekahakuun Humpan Suomen mestaruusSuomen Lavatanssicupin kolmas osakilpailu Humpan SM-kisat - pidettiin Liperissä 18.6.2011. Kilpailun alussa päätuomari evästi kilpailijoita tiedolla, että nyt haetaan perinteisen humpan taitajaa. Hänen viestinsä oli, että tanssittavan humpan tuli erottua Bugista. Eron tekeminen näiden kahden tanssilajin välille oli tärkeää siitäkin syystä, että myöhemmin samana päivänä kilpailtiin cupin ulkopuolisena lajina Bugin Sekahakua edusti Liperissä viisi paria. Tämä on erittäin hieno asia, kun otetaan huomioon pitkä kisamatka (yli 500 km/suunta). Suuri kiitos tästä kuuluu jälleen seuramme uusille kisaajille. Palkintosijoja Sekahakuun kertyi seuraavasti: Humppa Liperin Lavatanssijat näyttivät jälleen kisajärjestelyissä sen, mitä 50 henkinen talkooporukka saa yhdessä tehden aikaan! Puitteet olivat jälleen loistavat ja järjestelyt huippuluokkaa - kiitokset siitä Liperiin. Seuraava cup-kilpailu pidetään Kiuruvedellä, jossa kisaillaan Valssin SM-mestaruudesta. Kisassa tanssitaan sekä perinteinen, että Hidas valssi. Lisätietoja Valssikisasta ja muustakin kilpailutoiminnasta sekä tuloksista löytyy osoitteesta www.suomenlavatanssicup.com. T. Kari ja Merja Katso juttu ja kuvat (PDF) |
|
19.6.2011 Kimmo & Tangon taikaa LitsallaSunnuntaina 19.6. opeteltiin Luukkosen Kimmon vauhdikkaassa ohjauksessa Tangon alkeisjatkoa ja jatkoa. |
|
Sekahaku ry:lle tukea veikkausvaroistaSekahaku haki maaliskuussa päättyneessä haussa aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan Toiminnallista seuratukea. Torstaina 26.5. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu järjesti Lounaisen Suomen alueen tukien jakotilaisuuden ja siinä Lavatanssikerho Sekahaku ry:lle myönnettiin tukea 2000 € ohjaajien kouluttautumiseen! Sakahaku haki samaan aikaan myös päätoimisen työntekijän palkkaukseen starttitukea ajalle 1.8.2011-31.5.2013. Perjantaina 27.5. Helsingissä järjestetyssä valtakunnallisessa julkistamistilaisuudessa puheenjohtaja Matti Mustajärvi otti vastaan tiedon Sekahaku ry:lle myönnetystä tuesta. Tukea haki 341 yhdistystä, joista tukea saavat 100 yhdistystä. Tuen suuruus on palkattavan henkilön palkkakuluista 50% vuonna 2011 ja 2012, kuitenkin enintään 1250 €/kk ja 35% palkkakuluista vuonna 2013, kuitenkin enintään 875 €. |
|
Tango Merellä Soi Merimaskussa 11.6.2011Merimasku heräsi kesään. Tunnelma oli Tango! Tango-orkesterina Atlas & Timo Rautala solisteinaan Tutta Carpelan, Heidi Brunila, Meiju Lehtilä ja Juha Simola. Lavatanssiseura Sekahaku tanssi ja esitteli toimintaansa todella auringoisessa ja kauniissa kesäsäässä. |
|
Upeat Littoisten lavan kesäkauden avajaiset 19.5.2011Tupa oli Fuskun alkeisjatkokurssilla täynnä ja iltatansseissakin riitti porukkaa todella kivasti. Kiitos upeista avajaisista kaikille kesäkauden aloitusta kanssamme juhlistaneille tanssin ystäville! Timo Rautala oli järjestänyt avajaisiin todellisen solistiparaatin! Monipuolista tanssimusiikkia meille tarjosi Aulis Kotaviita, Juha Kinnunen, Ola Mikola, Lassi Forsström, Harri Lindström sekä Juha Simola. Musiikista vastasi tietenkin Timo Rautala & Atlas. Kiitos Timppa!
Sekahaun oma Äijäryhmä laittoi itsensä viimeisen päälle peliin päällikkönään Riikka Campomanes.
Tanssikorttien arvonnassa kausikortin voitti jäsen Anneli Salminen Taivassalosta ja kuuden kerran tanssikortit osuivat jäsenille Eeva Gillberg, Turku ja Timo Elo, Kalanti. Onnea voittajille! |
|
Sekahaun kilparyhmällä Tangon mittainen päivä 14.5.! |
![]() |
17.-18.4.2011 Kevään Suuri Tanssiristeily 2011Suuri Tanssiristeily starttaa sunnuntaina 17. päivä huhtikuuta 2011 ja purtena on Viking Linen Isabella. Sunnuntai-iltana Turusta Tukholmaan ja takaisin Turkuun purjehtivalla risteilyllä tanssitaan iskemä- ja tanssiorkesterin vauhdittamana koko risteilyn ajan - niin sunnuntai-iltana kuin maanantaipäivänä. Mukana ovat Finlanders ja Pekkaniskan Pojat! Takuuvarmaa tanssimusiikkia! |
|
19.3.2011 Foksin ja Fuskun SM-kisat VaasassaKylpylähotelli Tropiclandian tanssiparketilla kisailtiin lauantaina 19.3.2011 Suomen lavatanssicupin järjestämät Foksin ja Fuskun SM-kisat. Kyseessä oli vuoden 2011 lavatanssicupin ensimmäinen osakilpailu, joka oli kerännyt jälleen mukavasti kokoon Suomen lavatanssiharrastajien parhaimmistoa sekä mukavan määrän paikallista yleisöä katsomoon. Sekahaun jäseniä kisoihin osallistui todella mukava määrä. Kisalattialle uskaltautui yhteensä 7 paria ja jäsenten mitalisaavutukset olivat seuraavanlaiset: yksi 80 –sarjan Suomen mestaruus fuskusta ja nelossija foksista. Avoimesta sarjasta nelossijat sekä fuskusta, että foksista. Uusien kisaajien sarjasta kolmossijat foksissa ja fuskussa sekä kaksi viitossijaa samoista lajeista. Sekahaun porukassa vallitsi koko päivän todella mukava ja positiivinen tunnelma. Hymyt olivat herkässä ja kisojen tunnelmaa kiiteltiin monella eri tapaa. Kisapäivää pidettiin myös hyvin opettavaisena, koska omien kilpailusuoritustensa välissä jokainen sai seurata muiden kisaajien edesottamuksia kisalattialla. Sekahaun lavatanssin kilparyhmän toiminta sai tilaisuuden alussa erityiskiitokset. Kilparyhmän kautta kisoihin saatiin innostettua mukaan 5 paria uusien kisaajien sarjaan. Kiitoksen taustalla oli HimosTanssijoiden viime vuoden puolella esittämä haaste uusien kisaajien värväämisestä. Tämä onnistuikin nyt Varsinais-Suomen suunnalla todella mainiosti, mistä erityiskiitokset kisoihin osallistuneille, Sekahaun hyvälle tiedottamiselle, sekä hallitukselle kilparyhmätoiminnan mahdollistamisesta. Kisaamisen hauskuus ja koukuttavuus käy hyvin ilmi erään uuden kisailijan lausahduksesta ensimmäisen kisalattialla käynnin jälkeen. ”Kisalattialla oleminen oli niin kivaa, että kun sieltä tulee pois, niin sinne haluaa heti mahdollisimman pian uudestaan.” Seuraava päämäärä on asetettu Suomalaisen Tangon SM-kilpailuihin 14.5.2011 Äänekoskelle. Seuraavassa kilparyhmän kokoontumisessa 30.3.2011 muodostetaan seuraava kisaamaan lähtevä ryhmä, joka sitoutetaan heti tavoitteelliseen toimintaan. Kokoontumisen alussa käymme keskustelua myös valmennuksen sisällöstä ja kilparyhmätoiminnan tarkoituksesta. Kiitokset kisailijoille. Uutta päämäärää kohti mennään. Kari ja Merja |
Lisätietoja Sekahaun lavatanssin kilparyhmästä ja sen toiminnasta saat tästä |
Ystävänpäivän kosioretki V2:lle la 12.2.2011
Esiintymässä Charles Plogman & Tommys, Antti Toivola & Nalle Lehtonen.
Lähtö Auranlaakson ABC:ltä klo 17.30 Turun linja-autoaseman vieraslaituri klo 17.40
Ukin linja-autoasema lähtö klo 18.45
Hakametsän kautta Kalannin SEO:n pysäkki klo 18.55
Hinta 25eur, sisältää matkat, tanssilipun sekä kahvilipun.
...JA MEILLÄ KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA...
29.-30.1.2011 Talven tanssiristeily: Tammiristeily 2011

Tarjolla hauskaa menoa yötä päivää!
Mukana ovat mm. naisartisten tähtikaartista Eija Kantola & Omega ja iskelmän maestrot Jorma Kääriäinen & Riku Niemi Orchestra.
Laiva on täynnä tanssia ja huippusuosittujen esiintyjien lisäksi tanssikursseja, tanssinäytöksiä, tanssiseurojen esittelyjä ja lisäksi risteilijät pääsevät tenttaamaan suosikkejaan supersuosittussa fanitapaamisessa.
Monipuolisia tanssikursseja järjestetään pitkin päivää. Luvassa mm. lattareita ja lavatansseja ym. Kurssit järjestää Suomen Seuratanssiliitto Susel.
Järjestäjät:
Tanssiristeilyt järjestää Suomen Seuratanssiliitto Susel, Auraviihde, Matkapojat ja Viking Line.
Suuri Tanssivuoden Aloitus 2.1.2011
Sunnuntaina 2.1.2011 Turun VPK:lla klo 19.00 - 01.00
musiikista vastaa vuoden 2010 Tanssittajat Pekkaniskan pojat!
Yhteinen tanssitapahtuma Sekahaun jäsenille sekä kaikille tanssista tai tanssimusiikista kinnostuneille!
Illan teemana: Sekahaku antaa tanssin ja liikunnan iloa meille kaikille ja kivassa seurassa. Jos et osallistu tanssiin, voit vain katsella iloisia tanssivia ihmisiä ja nauttia hyvästä musiikista.Vapaa pääsy kaikille, ei edellytä jäsenyyttä, ota mukaan iloinen mieli ja rento tanssiasu, ehkä muutama kolikko narikkaan sekä kahviin ja pullaan.
Paikalla myös infoa Sekahaun toiminnasta ja treeneistä.
6.12.2010
ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISET
Jatkamme hienoa juhlavuottamme osallistumalla Turun Kansantanssin Ystävien järjestämiin upeisiin tanssiaisiin Turun VPK:n talolla, Eskelinkatu 5. Tanssiaisissa tanssitaan normaalien paritanssien lisäksi vanhoja salonkitansseja kuten Kehruuvalssi, Krakoviak, Kikapoo, Varsovienne ym. Tanssiaisten musiikit puhaltaa komeasti Maarian VPK:n puhallinorkesteri. Tanssiaiset alkavat klo 18.00.
Osaamme jo nuo tavalliset tanssit, mutta salonkitansseja varten pidetään erilliset harjoitukset seuraavasti:
- ma 29.11. klo 20.30 - 22.00 Kuloisten koulu, Keskitie 38, Raisio (Myllyn takana)
- pe 03.12. klo 18.30 – 20.30 Huhkotalo, Lukkarlantie 2, Raisio
Kummallakin kerralla on eri tanssit ja kaikkien kertaus vielä sunnuntaina 05.12.2010 Huhkotalolla klo 12.00 – 14.00.
Treenien vetäjät tulevat TKY:ltä. Kolmet treenit ja tanssiaislippu jäseniltä 20 €, muilta 25 €. Maksetaan tanssiaisharjoituksiin tullessa.
Yksi tanssiaisten parhaista puolista on mahdollisuus halutessaan varata vanhan tavan mukaan jokainen tanssi etukäteen haluamaltaan partnerilta. Se tapahtuu pääsylipun avulla, joka toimii varauskorttina. Siitä tarkemmat ohjeet lähtijöille harjoituksissa. Lähditpä siis mukaan yksin tai parin kanssa, varauskortin avulla löydät aina sopivan daamin tai herran tanssiseuraksesi.
Tilaisuuteen toivotaan juhlapukeutumista; miehillä frakki/tumma puku, naisilla pitkä hame. Monilla on vanhojentanssi-puku, mutta mikä tahansa pitkä ”pyhämekko” käy. Saadaanpa kerrankin lähteä ”hienoissa” vaatteissa pyörähtelemään komiaan saliin!
Tapahtuma on tarkoitettu ihan tavallisille ihmisille eli meille kaikille ja taatusti kokemisen arvoinen!
Pikkujoulujuhlat la 27.11. klo 19 Huhkotalolla
Parahin jäsen, tervetuloa joulupuurolle Huhkotalolle, jälkiruuaksi kahvia tortun kera. Tarjolla ennen kaikkea paljon tanssittavaa (joulu)musiikkia ja iloista yhdessäoloa. Baari avoin. Tilaisuus on jäsenille maksuton (muille 5€).
19.-21.11.2010 SODA Club DANCE Camp 2010
Paritanssileiri 15-25 vuotiaille Tippsundin leirikeskuksessa Taivassalossa 19-21.11.2010.
Leirillä tanssinohjausta kolmesta paritanssilajista: Foksi, Cha Cha ja Bugg. Opetus lähtee aivan alkeista etkä tarvitse omaa paria eli kaikki voivat tulla! Opetus on englanniksi ja suomeksi.
Leirin hinta on 60 €, johon kuuluu tanssiopetuksen lisäksi majoittautuminen mökeissä, ruoka, kahdet leiribileet (pe & la) ja kuljetus. Leiribussin reitti on Turku-Laitila-Uusikaupunki-Taivassalo ja lähtö Turusta pe 19.11.2010 n. klo 16 ja paluu Turkuun su 21.11.2010 n. klo 17.30. Tarkka aikataulu varmistuu marraskuun alussa.
Leirille pyritään ottamaan yhtä paljon tyttöjä ja poikia eli ilmoittautumisesi varmistetaan kun meillä on sinulle pari. Leirillä kuitenkin vaihdetaan tanssiparia monta kertaa kunkin tanssitunnin aikana.
101 tunnin tanssitapahtuma Littoisten lavalla 11.-15.8.2010
Lyhyesti sanottuna - tanssia, musiikkia ja hauskanpitoa 101 tuntia putkeen!
Tapahtuma oli menestys! Iso kiitos osallistujille, esiintyjille ja valtavalle vapaehtoisten joukolle, jotka mahdollistivat upean tapahtuman.
Kuvagalleriaan lisätty kuvia
Koko Sekahaun kuvagalleria löytyy täältä











